Suuri ja Mahtava

Otsikko ei viittaa pelkästää kurssiin, joka kieltämättä kyllä on kuvailun arvoinen. Otsikko viittaa lähinnä helpotuksen tunteeseen, jonka kurssin päättyimnen minulle aiheuttaa. Kesällä sunnitellessani syksyn ohjelmaa tulin nielaisseeni kolme aikaavievää asiaa elämässäni, joista kuitenkin kaikista suunnittelin selviäväni. Nyt kun katsoo taaksepäin, niin kyllä, selvisin kaikista, mutta en läheskään haluamallani tavalla. Vaikka jo viime syksynä näin kanssaphuksieni hajoilut koodaamiseen, niin en siltikään tajunnut kurssin vievän näin paljoa aikaa. Ja sanotaanko vielä vaikka että Studio 1 ei ollut edes se kaikkein aikaavievin rauta syksyni takkatulessa.

Vaikka hikikarpaloita on pudoteltu takarajojen lähestyessä ja stressiä on välillä tuntunut olevan enemmän kuin lääkäri sallii, niin ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin. Koodaaminen oli välillä perhanan mukavaa. Varsinkin kun koki saavuttaneensa jonkin suuren läpimurron ongelmassa, jota oli pohtinut useita tunteja tai sai kymmeniä tunteja naputetun projektin ensimmäistä kertaa näkymään ruudulla. Silloin käsi haki jo nenäliinapakettia. Ennenkaikkea.

Blogin kirjoitus ja OLO-toiminta kokonaisuudessaan jäi minun osaltani luvattoman heikoksi ja olen kyllä asiasta pahoillani. Välillä tuntui, että tukka putkella painamisen jälkeen oli vaikeaa raivata aikaa jollekkin asialle, joka ei ollut kuitenkaan täysin elinehto kurssin suoritukselle.

Päällimmäisenä kurssista jäi varmasti käteen tunne, että koodaaminen ei olekaan niin pelottavaa ja mahdotonta, kuin miltä se tuntui vielä puolisen vuotta sitten. Luulen, että tämä kurssi ja sen näinkin kunnioitettava läpivienti syksyni aikataululla valaa ehkä uskoa myös koko jatko-opiskeluilleni. Ja etenkin kursseihin, jossa tarvitaan ohjelmointitaitoja. Viime syksynä luodut haamut alkaa olla pikkuhiljaa kukistettu ja elämä jatkuu. Ja oletettavasti jossain vaiheessa myös koodaus jatkuu.

-Ville

0 Responses to “Suuri ja Mahtava”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: