OLO-tapaus 7: Irkkibotti

Eräänä väsyneenä maanantaina kokoonnuimme T-talon neuvotteluhuoneeseen 7. OLO-tapauksen pariin. Avauksen aiheena oli ryhmätyönä tehtävä keskusteleva tekoäly, irkkibotti. Post-it-stormaus ei taaskaan ollut kovin hedelmällinen, joten asian ytimeen pääsimme paremmin vapaasti keskustelemalla. Assarimme Vesa, jolla oli huomattavan paljon kokemuksia erilaisista irkkiboteista, jakoi meille auliisti tietämystään ja myös mielipiteitään. Saimme siis kattavan Valinor-esittelyn. Tärkeänä vinkkinä hän sanoi, että tehkää siitä hyödyllinen, ärsyttävästä ei ole mitään iloa jälkipolville. Siispä aloimme kuumeisesti miettiä ominaisuuksia bottiimme ja kunnianhimoisesti sovimme, että jokainen kehittelee jonkin ominaisuuden ja koodaa sen.

Tapauksen avauksessa ehdotettiin mm. lämpötilan kertovaa ominaisuutta, horoskooppia, ruokalistaa ja keskusteluominaisuuksia. Lopulliseen bottiin päätyi kuitenkin suurimmaksi osaksi jotain muuta mitä aluksi oli väläytelty. Ihan hyvä niin. Tavoitteenamme oli kuitenkin OLO-sessiosta lähtien tehdä bottiin hauskoja hyöty-ominaisuuksia, joita ei aiemmissa boteissa ole. Lopullinen botti, rakas Hepalonimme, oli valmistuessaan monien suosikki, ja näillä näkymin se ei ole jäämässä tietokoneen kansioon pölyttymään. Hyödyllisyys ja hauskuus yhdistyivät botissamme ihastuttavalla tavalla, vaikka arvosana jäikin muiden, mielestäni ”lelu-bottien”, varjoon.

– Asta

Mainokset

0 Responses to “OLO-tapaus 7: Irkkibotti”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




tammikuu 2008
ma ti ke to pe la su
« Jou    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  
Mainokset

%d bloggers like this: