Eins, zwei, drei… die Schlussfolgerung

Studio 1? Mitä se on? Kuulostaa joltain levy-yhtiöltä tai lasten muoviselta lelunauhurilta. Sellaiselta, johon nelivuotias, ilkikurinen pikkukakara sanelee salaa kirosanoja äidin selän takana. Ehei! Se on Informaatioverkostojen ihkaoma ohjelmointikurssi. Täällä sinäkin opit koodaamaan!

Studio 1 oli hankala kurssi. Jotain ehkä kertoo, että samaan aikaan järjestetty, opintopisteiltään lähes Studio 1 -kurssia (14 op) vastaava, C1-matematiikka (10 op) oli minulle huomattavan paljon helpompi, vähempitöisempi ja tuloksekkaampi.

En ole tottunut sellaiseen, että pitäisi kysellä koko ajan neuvoa – olen tottunut ratkaisemaan ongelmat omatoimisesti. Nyt kuitenkin tilanne oli se, ettei minulla ollut minkäänlaista tietopohjaa, saati sitten osaamista, ohjelmointiin liittyen. Tuntui, että niillä, jotka menestyivät kurssilla paremmin, oli lähes poikkeuksetta jonkinlaista aikaisempaa ohjelmointi-, www-sivujen teko- tai skriptaustaustaa. Vähintäänkin joku Java-, C++- tai VisualBasic-peruskurssi oli käyty vuonna n-1.

Oli vaikeaa suhtautua tähän uudenlaiseen tilanteeseen. Ensimmäiset Java-tehtävät olivat erittäin hankalia. Jopa niin hankalia, etten oikein näe vieläkään niissä täydelliselle aloittelijalle paljoa järkeä. Myöhemmin katseltuna nykyisillä koodausskillseillä ne toki näyttävät hilpeän yksinkertaisilta… Miten en tuotakaan ajatellut silloin? Mielestäni ykköstehtävä on nykyisellään untuvikkokoodarille aivan liian vaikea, mutta perusteet auttavasti hallitsevalle suhteellisen harmiton. Olisi pitänyt olla joku – kenties ohjelmointia ennestään tunteville vapaaehtoinen – ykköstehtävän laajuinen nollatehtävä, joka käytäisiin perusteellisesti yhdessä läpi luennonomaisesti – jotta perusasiat, kuten kielen syntaksi, tulisivat kaikille selväksi.

Alussa motivaatio oli ohjelmoinnin kanssa niin pahasti laskusuhdanteessa, että aloitin seuraavan Java-tehtävän aina edellistä myöhemmin – neljännen tehtävän taisin aloittaa kaksi päivää ennen DL:ää. Ohjelmointi oli painolasti ja puukko lihassa. Aaaargh! Vasta loppua kohden aloin löytää ohjelmoinnista iloakin. Tämä johtui osaltaan taitojen karttumisesta, mutta myös vapauksien laajenemisesta. En pitänyt muiden ajatusten aukikirjoittamista, mitä Java-kotitehtävät lähinnä olivat, kovin mielenkiintoisena. Kahdessa viimeisessä ohjelmointitehtävässä pääsi jo vähän soveltamaan, ja tietysti projektityöskentely oli täysin omilla harteilla.

Teoriatehtävissä purin ärtymystäni kuvankäsittelyohjelmaan. Sattuivat siitä jotkut assaritkin pitämään. Poikkeuksista viis, piirrän tähän krokotiilin! Esseet ja käsitekartat olivat periaatteessa ihan hauskoja kevennyksiä Java-tehtävien välissä – tai olisivat voineet olla, jos niiden suhteellinen painokerroin arvostelussa olisi ollut edes jollain tavalla järkevässä suhteessa työmäärään.

Entäpä sitten OLO-sessiot? Paljon hypetetty opiskelumenetelmä osoittautui paperitiikeriksi. Tiimityötä, paperilappuja ja tussitaulu (joka useimmiten lukittuna ilman avainta). Nice. Joskus jopa kuvaa läppäriltä ison TV:n näytölle. Kuulostaa trendikkäältä. Ammattitaitoiset assarit pelastivat kuitenkin paljon: asiantuntevia tietoiskuja oli ilo kuunnella. Ryhmätyöskentelykin on lähtökohtaisesti hyvä juttu, mutta tuntui siltä, että tällä kertaa paljon potentiaalia jäi käyttämättä… Roboturnaus ja irkkibottikin oli ja meni. Itse olin näissä aivan liian vähän mukana. Harmitti.

Kurssin tentti oli hyvä. Arvelin etukäteen, että se menisi turhaksi epäolennaisten metodien ja höppelispöön tenttaamiseksi API-kirjastosta. Koe oli jopa lähes nerokas (taputapu), ja juuri sellainen kuin sen on mielestäni hyvä olla: tarpeeksi perusteellinen, jotta Javan alkeet tulee testatuksi, mutta kuitenkin tarpeeksi haastava, jotta saadaan tasoeroja massasta esiin. Blogista sen verran, että siinä riittää henkilökunnalla paljon kehittämistä tuleville vuosille. Idea on hyvä.

Joululoma. On pimeää. Sataa lunta (…no ei oikeasti sada). Sitä oli jo pelätty ja odotettu: joulupyhien viihdyttäjä, energiajuomateollisuuden ylläpitäjä, ohjeajaltaan 80 tunnin koodauspläjäys. Tätä en mokaa. Olin jo päättänyt, että teen projektityön kunnolla – halusin näyttää (lähinnä itselleni), että osaan tarvittaessa koodata ihan kelvollisesti toimivan pikkuohjelman.

Projektityöskentely oli kaikin puolin mielekästä. Etenin suunnitelman mukaan ja kaikkiin ongelmiin löytyi ratkaisu. Sain myös visaisimpiin kysymyksiin lievitystä kurssin IRC-kanavalta. Projektin aikana mielenkiinto Javaa kohtaan kasvoi jopa niin paljon, että ihan vapaaehtoisesti tuli opiskeltua joitakin aihepiirejä kurssin ulkopuolelta.

En nyt kirjoita tähän loppukaneetiksi sitä monesti kuultua ”vähänx tää oli siisti juttu!” tai että ”selvisinpäs tästäkin, TJ0”. Studio 1:stä jäi ristiriitaiset tunnelmat: opin aivan mielettömästi suhteellisen lyhyessä ajassa ja koodasin tosikoleen tietsikkapelin, mutta olisin saanut kurssista varmasti paljon enemmän irti jos olisin osannut jonkinlaiset ohjelmoinnin aakkoset ennen kurssin alkua.

– Teemu

0 Responses to “Eins, zwei, drei… die Schlussfolgerung”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: