Mullakin meinas unohtua robottiturnauksen tunnelmista kirjoittaminen.. Noh, myönnän että mun työpanos ei ollu kauheen suuri.. Johtui ehkä osittain siitä, että mun ohjelmointitaidoista ei olis  ainakaan kauheesti edes ollu apua, ja olin myös estynyt tulemaan silloin perjantain robosessioon. Mutta olisin voinu silti olla enemmän osallisena! Joidenkin muiden aktiivisemman osanoton ansiosta syntynyt robotti ei ihan voittanut, mutta eihän se meitä ihan kauheesti lannistanut. Nyt on sitten työn alla botti, jonka kimpussa  ollaan koko ryhmä oltu jo hienon paljon. Ollaan saatu jo paljon aikaan🙂

Ens viikon teoriatehtävän aihe, siis säikeet, kuulosti alkuun taas ihan oudolta,  mutta parin kalakirjan tutkimiskerran jälkeen alkoi aihe hahmottua. Ja niinpä sain äsken jo käsitekartan valmiiksi! Turvauduin siis taas karttaan, niiden tekeminen kun on vähän mielenkiintoisempaa verrattuna esseen kirjoittamiseen. Aikaisemmin on noiden teoriatehtävien tekeminen jääny ihan sinne viime tippaan, mutta nyt oli pakko varautua jo ens viikkoon, josta on tulossa melko kiireinen muiden kokeiden takia.

Anu

0 Responses to “”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: