mureenapoikkeus ja swii-ing

Tulipa taas pidettyä taukoa kirjoittamisesta! Liekö syynä tenttiviikon loma vai ikuinen koodausinto? Oli kyllä tässä välissä oikein virkistävää viettää yksi viikonloppu ilman deadlinea! Onneksi tekemisepuutetta ei kuitenkaan joukossamme ilmennyt. Ilman luentoja tuli Paniikissakin istuttua jälleen useampikin tovi. Kolmannessa ohjelmointitehtävässä piti jo alkaa itsekin ajattelemaan, tehtävänanto ja toteutus eivät olleetkaan enää täysin ehdottomia. Plussaa tehtävä saa kyllä esimerkkinimistään sekä muurenapoikkeuksesta😀.

Nimellä ”kartta 4” lähti jälleen tämän tehtäväkierroksen essee/käsitekartta. Yhden esseen olen kurssin aikana saanut aikaiseksi, sen pakollisen, ja muuten on teoreilu jäänyt käsitekarttailuksi enemmän tai vähemmän siistin/tyylikkään tuotoksen kera. Neljäs aihe oli siis Swing. Aihe ei minulle tuonut mieleen yhtään mitään, minkä olisin edes jotenkin voinut yhdistää Javaan. Googlekin antoi osumia tanssiin ja musiikkiin liittyvistä swingeistä. Ei alkanut hyvin. Loppujen lopuksi tietoa kyllä löytyi, mutta kun sitä löytyi, niin sitä löytyikin liikaa. Eli siis mikään ei kelpaa! Tehtävänannossa pyydettiinkin rajaamaan aihetta, mikä osoittautui ihan tarpeelliseksi, mutta samalla erittäin haastavaksi aiheeseen pahemmin perehtymättömälle. Luulenpa, että tässä olisi voinut esseen kirjoittaminen sujua helpommin, mutta kun CmapToolsin avaa, ei siitä ole enää paluuta kirjoittamiseen. Palluroiden värittäminen ja uudelleen ja uudelleen asetteleminen vain on niin hauskaa.

Mitä aiheesta sitten jäi käteen? Ainakin jossain määrin hyödylliseksi on tämä komponenttikirjasto todettava, niin paljon kivaa se sisältää, ja enpä toisaalta usko, että muuten vain aiheeseen olisi latettu tutustumaan. Graafinen käyttöliittymä on siis mahdollista toteuttaa swingillä, joka on kehitelty versio java.awt:stä. javax.swing sisältää paljon käyttöliittymäkomponentteja, jotka mahdollistavat mm. näytölle avautuvien ikkunoiden luomisen. Ei mikään turha juttu siis.

Teoriatehtävien teko ja palautus jää aina viimeisille tunneille, jolloin päällimmäisenä mielessä on enemmänkin se, että saa tekstiä aikaiseksi kuin se että itse asiasta jotain ymmärtäisi. Ehkä voisin tätä käyttää tekosyynä (oikeastihan se ei ole laiskuus), kun teen käsitekarttoja esseiden sijaan. Jotta kartan saisi edes jotenkin fiksun näköiseksi, on asia kokonaisuutena ymmärrettävä. Toteutuiko tämä sitten kohdallani? Se nähdään taas seuraavassa arvostelussa ja viimeistään sitten käytännössä koodatessa ;)!

-Meri

0 Responses to “mureenapoikkeus ja swii-ing”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: