Virhe! 5. OLO-tapaus

Viime viikon OLO-tapaus käsitteli virheitä Javassa, sekä niiden ratkaisemista. Javan virheisiin pääsemme paneutumaan lisää, sillä myös seuraavan viikon Essee-tehtävä käsittelee näitä elämän vaikeaksi tekeviä epäonnistumisia. Nyt ollaan siis päästy aiheeseen, joka on ainakin allekirjoittaneelle hyvin lähellä sydäntä

Tutustuimme aiheeseen koodinpätkällä, johon oli mahdutettu monenmoista pikkuvikaa. Muutaman syntaksivirheen (kieliopillinen virhe) löysimme samantien, mutta muuten homma sujui aloituksessa lähinä peukaloita pyöritellen. Purussa tilanne oli jo hieman selkiytynyt ja loputkin toiminnalliset virheet (vika on koodin ”logiikassa”) saatiin Vesan kunniakkaalla avustuksella poistettua. Tapauksessa huomasimme (kuten varmaan useimmat jo aikaisemmin koodatessaan), että virheitä tulee koodiin helposti ja huomaamattomasti. Syntaksivirheitä voidaan ehkäistä, tai ainakin niiden ratkaisua helpottaa, kun käännetään koodi usein. Näin esiin tulevat virheet on huomattavasti helpompi paikallistaa. Sama pätee osittain myös toiminnallisten virheiden kohdalla. Toiminnallisten virheiden ratkaisemista helpottaa myös koodin kommentointi, ja tarkoituksenmukainen nimeäminen, jolloin jälkeenpäin pystytään paremmin selvittämään, mitä edes haluttiin tehdä. Mutta nyt paneutumaan aiheeseen lisää esseen parissa…

0 Responses to “Virhe! 5. OLO-tapaus”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: