Nostalgiaa ohjelmointikursseilta. Loppuuko se kaikki tähän?

Hilirimpsis vikaa kertaa.

Tähän kirjoitukseen (luultavasti) päättyy minun urakkani (luultavasti) yhtenä TKK:n hassuimmin ohjelmoinnin peruskurssista suoriutuneista opiskelijoista. Tarina alkoi syksyllä 2004 T-fuksina tietoteekkarien omalla ohjelmointikurssilla, jonka lopetin ylivoimaisena jo heti alkusyksystä ja aloin miettimään alan vaihtoa. Fuksiryhmästä kaikki aktiivit olivat erittäin harrastuneita koodaajia, mikä ihmetytti meikäläistä ja ajattelin, etten opi ikinä moisia temppuja.

Samaan aikaan tuleva tyttöystävä kertoi ohjelmoinnin olevan “ihan kivaa”, mitä minä en pystynyt alkuunkaan käsittämään. Myöhemmin näin Studio1-kurssin tehtävänannot sekä henkilökohtaiset palautteet ja vertasin niitä Goblinin (=massaohjelmointikursseilla käytössä oleva tarkastusmasiina) antamiin vastaaviin tehtäviin ja palautteisiin, ja ajattelin, että mitäs ihmettä. Kylläpä vaikutti infolla tekeminen maanläheiseltä ja mukavalta.

Keväällä 2005 ajattelin, joululomalla viisastuneena, yrittää uudelleen. Tällä kertaa menin Ohjelmoinnin peruskurssi Y:lle (vai L:kö se oli). Jo muutaman viikon jälkeen lopetin ilman yhtään tuttua kurssilaista ja motivaatiota. Kaverien puutteen lisäksi toinen ihana lopettamismotivaattori oli mielestäni monotoninen Kerttu Pollari-Malmi. Samana kesänä oli edessä muutto T-osaston vehreämmälle puolelle olohuoneelle.
Syksyllä 2005 alkoi Studio1, joka sujuikin mukavasti kaiken muun paitsi teoriatehtävien, jotka eivät “oikein napanneet” , osalta. Palkintona oli kurssin uudelleen suorittaminen myöhempänä ajankohtana. Käteen jäi 10op eli informaatioverkostojen ohjelmointikurssin verran. Seuraavana vuonna eli 2006 ajattelin käydä vain suppean kurssin, mutta ahnehdin niin paljon muitakin kursseja syksyyn, että kaikki palautukset myöhästyivät. Kurssi jäi kesken.

Tänä syksynä päätin tehdä kaiken vielä kerran alusta. Silti yli 25op muita kursseja vaikeuttivat aikataulutuksia sen verran, että tälläkään kerralla ei varsinaisesti hyvää mieltä kurssista oman panoksen takia jää, mutta onpahan tämä ainakin ohi, jos jostain syystä en onnistu reputtamaan. Näin, viides kerta toden sanonee!

Koska lisäksi mulla on muutamaa tenttiä vaille kaikki väsyneet perusopinnot suoritettuna, saan seuraavan vuoden-pari keskittyä pää- ja sivuaineen mukaviin opintoihin, tämähän alkaa näyttää ihan hyvältä!

En ajatellut kirjoittaa tähän mitään referaattia siitä, mitä olen kurssilla tehnyt, vaikka jo näin lukematta voisin olettaa enemmistön näin tehneen. Tällaisen vanhuksen toivomukseksi voisi vaikka esittää, ettei näitä minun viimeisiä – päivän myöhässä laadittuja – kirjoituksia hyväksyttäisi ollenkaan, ja koska ne näköjään ovat pakollisia, ensi syksynä käynnistyisi ihanaakin ihanampi kuudes ohjelmointikurssi TKK:lla.

Tsemppiä kaikille ensi kevään kursseille ja eiköhän törmäillä jos jossakin merkeissä. Javaillaan kun tavataan.

-Henri

Siinä se sitten oli

Studio1:n viimemetreillä olen Berliinissä luistelemassa, mutta silti mielessäni pyörii kaikki projektiin ja koko kurssiin liittyvät asiat. Näin kahdelta yöllä (paikallista aikaa), kilpailujen ollessa vihdoin ohi, selaan kurssin aikana täyttämääni vihkoa ja ylitsepursuavaa muovitaskua sisältäen lähinnä koodia, OLO-monisteita ja käsitekarttoja. Tunne on haikea nyt kaikkea kurssin hienoja ja vähemmän hienoja onnistumisen, epäonnistumisen tai muuten koskettaneita hetkiä läpikäydessäni. Hieman on myös paniikinomainen, sillä nettiyhteyttä ei täällä ole saatavilla ja huomenna Suomeen palatessani jännittää, olenko kotona ennen iltaa palauttamassa kaikki puutuvat 4-5 blogikirjoitustani.

Kurssista on jäljellä Eclipse-projekteja, itse suunniteltu peli, muovitaskullinen koodia paperilla, OLO-tapausohjeistuksia, esseitä, käsitekarttoja ja reilusti yli puolivälin täytetty A4-kokoinen vihko täynnä muistiinpanoja, ranskalaisia viivoja, paperikoodausyritystä, projektisuunnitelmaa, ihmeellisiä piirrustuksia ja nyt viimeisenä blogikirjoitussuunitelmia. Muistoja siis jäljellä

Selaan läpi muovitaskullisen papereita. Koodi näyttää ihanan helpolta ensimmäisissä tehtävissä. Luokat ovat lyhyitä, mutta täysin vailla minkäänlaista kommentointia. Tämän jalon taidon opin kunnolla vasta kolmannessa tehtävässä. Toisessa oli jo yritystä, mutta hyvä, jos siinä vaiheessa itsekään tiesin, mitä koodasin. On huvittavaa katsoa, miten en osannut this.:n käyttöä tai tiennyt mikä on parametri. Toisaalta myös helpottavaa huomata miten kurssin aikana koodi, sen tyyli ja siisteys, ja ylipäänsä koko tekeminen on parantunut.

Ensiaskeleet tuntuvat kaukaisilta. Jotenkin sitä ei silloin tajunnut, mitä tämä ohjelmointi oikein on, ja mihin minä sitä tarvitsen. Mielestäni oli aivan turhaa kirjoittaa kymmenenkertainen määrä tekstiä, jotta saisi tulostettua tekstin “Hello World!” Miksei saman tien vain kirjoittaisi kyseistä lausetta? Mutta päästiin Sikobaniin ja päästiin projektiin ja nyt edessä enää loppuraportin palautus!

Neljännen tehtävän Nakyma-luokka johdatteli jo graafiseen maailmaan. Itse koodia en uskaltanut sen enempää selata tai etenkään siitä mitään ymmärtää; kauhulla vain katsoin ja mietin, että tuollaistako meillä on seuraavaksi edessä tehtävänä. Koko luokka oli minulle vain järjetön kasa oudosti nimettyjä attribuutteja ja metodeja ja importattuja luokkia. Sikoban kuitenkin valaisi asiaa, sillä graafinen toteutus aloitettiin aivan alusta luomalla peli-ikkuna(JFrame) ja siihen sisälle tyhjä harmaa paneeli(JPanel). Kohta kohdalta ohjetta seuratessa valaistuin yhä enemmän ja homma alkoikin pelittää. Projektin teko oli helppo aloittaa peli-ikkunasta ja sen sisällä olevista paneeleista, näihin JLabeleita ja niihin sisälle jotain tekstiä, ja tadaa, pohja pelille on valmiina.

 

Javasta olen purkanut tänne jo jonkin verran aiemminkin, joten nyt otan esille aiheen, mikä ei ehkä sittenkään kuulu loppupuheenvuoroon, mutta meni jo sinne, ja mitä en ole blogissa vielä hirveän paljon käsitellyt, eli esseet, ja siis mitä niistä oikein jäi käteen… Aloitan alusta.

Ensimmäinen essee Luokat ja Oliot ikään kuin johdatti Java-maailmaan. Kirjoittaminen oli lähinnä Kalakirjan tekstistä poimittujen tärkeiltä kuulostavien kohtien uudelleenmiettimistä ja tuottamista. Käsite olio oli minulle ainakin hyvin epäselvä ja kirjoittaminen vaikeaa. Luokka ja siihen liittyvät käsitteet olivat helpommin sisäistettävissä. Kurssitentissä oli ensimmäisenä tehtävänä selittää käsitteet luokka ja olio. Muistin yhä ainoan fiksun lauseen esseestäni: “Luokka on olio-ohjelmoinnin peruskäsite ja olio on jonkin luokan ilmentymä.” Muu olikin soopaa, josta en vielä kirjoittaessani tajunnut puoliakaan siitä mitä koodatessani opin. Kalakirjan avaaminne oli jonkinasteinen kynnys koko kurssin aloittamiseen. Ensimmäisen deadlinen jälkeen oltiinkin sitten jo täysin jumissa Javassa.

Javan tietotyypit johdatti käsitekarttojen salaiseen maailmaan. Ihastuin niiden tekemiseen siinä määrin, että loput kolme teoriatehtävää palautin käsitekartan muodossa. Itse aihe oli suhteellisen helposti sisäistettävissä, sillä siinä esiintyviä käsitteitä oli tullut vastaan jo ennen tehtävän julkistamista. Tietotyypeistä tuli käytettyä lähinnä ArrayListia ja ehkä jokunen Map saattoi esiintyä jossain tehtävässä. Käyttökokemukset vaikuttivat projektissa käytettäviin luokkiin, ainoa kokoelma siinä olikin juuri ArrayList.

Poikkeukset oli mielenkiintoinen aihe. Hauska oli nähdä, mitä kaikkea voi ilmestyä ja vähän opetellakin tulevaa varten, mistä niitä NullPointerexceptioneja ja StackoverFloadErroreita oikein syntyy, ja miten niitä voi välttää. Entä mitä tehdä kun vaarana on että koko ohjelma kaatuu, enkä löydä virhettä: opin luomaan ja heittämään oman poikkeuksenkin. Ja ihan huipennokseksi päädyin sitten viidennessä Java-tehtävässä ottamaan NullPointerin kiinni, ihan vain varmuuden vuoksi…

Swing oli aiheistä, no ei nyt tärkein, mutta hyvin tärkeä kuitenkin nyt kun miettii projektin toteuttamista ja sen graafisen käyttöliittymän pohjautumista täysin Swingiin. Aiheen tärkeyden huomaa vasta käytännössä, sillä ainakin minulle tämä älyttömän laaja kokonaisuus jäi tässä vaiheessa vielä yhteiskuvaltaan hajanaiseksi. Kokonaisuus ja kaikki sen sisältämät upeat hienoudet sain kuitenkin selville Sikobanin, ja viimeistään projektin, myötä.

Ja vielä viimeisestä eli säikeistä. Ehdin pitkästä aikaa perehtyä esseeaiheeseen kunnolla. Jäi itseasiassa harmittamaan, sillä en ehtinyt kokeilla säikeiden käyttöä ennen kuin vasta projektissa. Projektissanikin käytin ainoastaan yhtä säiettä äänitehosteiden soittamiseen ja siis yhtä säikeiden metodia(start()). Nyt siis olen perillä tästä hienosta ja varmasti erittäin monipuolisestakin aiheesta ainoastaan pintapuolisesti ja senkin lähinnä teoriatasolla. olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kun osasin sellaisen tehdä jä vielä kaiken lisäksi käynnistääkin! Oli siis senkin aiheen opiskelusta hyötyä.

Yleisesti voin todeta, että vasta jälkikäteen huomaa asioiden opiskelun tuottaman hyödyn. Näin kävi lähes kakkien teoriatehtävien kohdalla. Jotenkin Java-tehtävien kanssa painiessa aivot syrjäyttivät täysin kaiken teoreettisen ja esseen/käsitekartan tekeminen jäi viimetippaan ihan joka kerta. Teoriatehtävät tukivat hyvin koodaustehtävissä onnistumista, ja viimeisiä tehtäessä pystyi jo päättelemään seuraavan uuden asian Java-tehtävässä. Ne aiheet, jotka olin opiskellut hyvin teoriatasolla toteutuivat paremmin myös koodissa.

Noniin, ja takaisin aiheeseen eli itse kurssiin. Fiilis on helpottunut, muuta ei voi sanoa! Omalta osaltani voin todeta, ettei tämä ollut minulle paras tapa opetella ohjelmointia. Olisin kaivannut jotain oppituntien tai miniluentojen tapaisia lisää. Omat aivoni eivät olleet aivan koko kurssin aikana käytettävissä, joten vaikka itseopiskelemalla ja kokeilemalla oppii paljon, ei se minun kohdallani tällä kertaa toiminut.

Hassua oli mielestäni se, että yhteistyö kurssin aikana oli kiellettyä ja ilmassa leijui uhkaus plagiointiyritysten paljastamisesta. Toki on äärettömän tärkeää, että jokainen kirjoittaa koodinsa itse ja oppii, mutta jo ensimmäinen tehtävä osoittautui monille sen verran haastavaksi, että pelkillä assariharkoilla ei siitä olisi yksin selvitty! Minä en ainakaan saanut aivojani vielä siinä vaiheessa yhtään Java-tasolle. Paljon helpompi oli miettiä ongelmia ja niihin ratkaisuja porukassa. Ja alkuvaiheessa tämä tarkoitti suhteellisen samankaltaista lopputulosta koodissa. Myöhemmin, taitojen ja opittujen asioiden karttuessa, toteutustapavaihtoehdot lisääntyivät ja yhdessä pohdituista algoritmeistä tuli kirjoitettuna todella erilaisia.

Vuodatusosiokin piti tähän mahduttaa, mutta nyt lopuksi haluan kiittää kaikkia assareita hyvästä assaroinnista ja kanssaopiskelijoita hyvästä hengestä! Hajoamissessiot Paniikissa ja Maarilla jäävät muistoihin hyvinä sessioina. Porukassa hajoaminen oli paljon helpompaa kun vertaistukea löytyi. Kurssin järjestäminen näin syksyllä kyllä yhdistää toisilleen vierasta phuksiporukkaa jollain tasolla ehkä ikävällä, mutta mielestäni kuitenkin mahtavalla tavalla. Ehkä joskus tulen jopa kaipaamaan paniikkikoodaussessioita Maarin luokassa, jossa samaan aikaa 20 phuksia repii hiuksiaan päästä Javan takia.

-Meri

Suuri ja Mahtava

Otsikko ei viittaa pelkästää kurssiin, joka kieltämättä kyllä on kuvailun arvoinen. Otsikko viittaa lähinnä helpotuksen tunteeseen, jonka kurssin päättyimnen minulle aiheuttaa. Kesällä sunnitellessani syksyn ohjelmaa tulin nielaisseeni kolme aikaavievää asiaa elämässäni, joista kuitenkin kaikista suunnittelin selviäväni. Nyt kun katsoo taaksepäin, niin kyllä, selvisin kaikista, mutta en läheskään haluamallani tavalla. Vaikka jo viime syksynä näin kanssaphuksieni hajoilut koodaamiseen, niin en siltikään tajunnut kurssin vievän näin paljoa aikaa. Ja sanotaanko vielä vaikka että Studio 1 ei ollut edes se kaikkein aikaavievin rauta syksyni takkatulessa.

Vaikka hikikarpaloita on pudoteltu takarajojen lähestyessä ja stressiä on välillä tuntunut olevan enemmän kuin lääkäri sallii, niin ei niin paljon huonoa ettei jotain hyvääkin. Koodaaminen oli välillä perhanan mukavaa. Varsinkin kun koki saavuttaneensa jonkin suuren läpimurron ongelmassa, jota oli pohtinut useita tunteja tai sai kymmeniä tunteja naputetun projektin ensimmäistä kertaa näkymään ruudulla. Silloin käsi haki jo nenäliinapakettia. Ennenkaikkea.

Blogin kirjoitus ja OLO-toiminta kokonaisuudessaan jäi minun osaltani luvattoman heikoksi ja olen kyllä asiasta pahoillani. Välillä tuntui, että tukka putkella painamisen jälkeen oli vaikeaa raivata aikaa jollekkin asialle, joka ei ollut kuitenkaan täysin elinehto kurssin suoritukselle.

Päällimmäisenä kurssista jäi varmasti käteen tunne, että koodaaminen ei olekaan niin pelottavaa ja mahdotonta, kuin miltä se tuntui vielä puolisen vuotta sitten. Luulen, että tämä kurssi ja sen näinkin kunnioitettava läpivienti syksyni aikataululla valaa ehkä uskoa myös koko jatko-opiskeluilleni. Ja etenkin kursseihin, jossa tarvitaan ohjelmointitaitoja. Viime syksynä luodut haamut alkaa olla pikkuhiljaa kukistettu ja elämä jatkuu. Ja oletettavasti jossain vaiheessa myös koodaus jatkuu.

-Ville

Viimeinen naula Studio 1:n arkkuun

Nyt on viimein tullut se päivä, jolloin voimme kaikki jättää 14 opintopisteen suuruisen kurssin taaksemme. Studio 1 koostui informaatioverkostojen ohjelmointikurssista ja OLO-menetelmällä suoritettavasta Studio 1-nimisestä kurssista. Kurssin aloittamisesta tuntuu kuluneen vuosia. Se on ollut matka, jolle en ehkä mielelläni lähtenyt. Silti nyt, kaiken jälkeen, tiedän että se kannatti. Olen viimeisen 5 kuukauden aikana oppinut paljon, vieläpä itselleni aikaisemmin täysin tuntemattomasta asiasta, ohjelmoinnista. Ehdottomasti eniten olen kuitenkin oppinut itsestäni.

Mikään suorittamani kurssi ei ole ollut yhtä monipuolinen ja samalla työläs. Tuskin mikään muu kurssi tulee ikinä olemaankaan. Ohjelmointitehtävien sienet, merirosvot ja muut oliot tulivat uniin, jotka eivät useimmiten edes olleet painajaisia. On vaikeaa kuvitella, millainen syksy olisi ollut ilman Studio 1:ä. Se yhdisti phuksit tiiviiksi ryhmäksi. Kummallista, kuinka haikea olo minulla nyt on, vaikka moneen kertaan kurssin aikana kirosin sen syvimpään manalaan.

Kurssi koostui viikottaisista OLO-sessioista, viidestä esseestä tai käsitekartasta, kuudesta Java-ohjelmointitehtävästä, blogikirjoituksista ja projektista. Tässä vaiheessa voi tietysti spekuloida, kuinka paljon paremmin kaikki olisi pitänyt hoitaa. Valitettavasti minulle tärkein tavoite oli päästä kurssista läpi. Syksyn edetessä ja ymmärryksen lisääntyessä tavoitteet asettuivat korkeammalle. Tästä opin ainakin sen, että ikinä ei kannata heti aluksi päättää, että suoriutuu rimaa hipoen. Koko kurssin onnistunein osio oli ehdottomasti projekti, vaikka juuri se pelotti minua etukäteen eniten. Kuitenkin sen koodaaminen tuntui helpolta ja samalla sopivan haastavalta. Projektin tekemällä todistin itselleni, että minäkin voin saada aikaiseksi jotakin niin hienoa kuin toimivan tietokoneohjelman.

Kurssin järjestelyistä voisin sanoa, että pääpiirteittäin ne olivat toimivia. Kuitenkin alussa, kun ohjelmointitaidot ja itseluottamus olivat alhaisimmillaan, muutama demoluento olisi ollut hyödyllinen. Aluksi en ymmärtänyt virheilmoituksia tai XEmacsin käyttöä Javan syntaksista puhumattakaan. Toki tekemällä oppiminen oli tehokasta, mutta alussa valitettavan hidasta. Assistentin apu oli välttämätöntä, mutta vaikeaa saada, koska lähes kaikki tarvitsivat apua. Myöhemmin assistenttien avusta ei ollut läheskään niin riippuvainen kuin ensimmäisinä viikkoina.

Esseet ja käsitekartat olivat asioiden sisäistämisessä varsin hyödyllisiä, joten niiden painoarvo arvostelussa olisi voinut olla suurempi. Edellisen teoriatehtävän arvosanaa ei innostanut lähteä parantamaan, kun tiesi yhden tehtävän painoarvon olevan vain 2 %.

OLO-menetelmään tutustuminen oli mielenkiintoista, mutta tuntui että siitä ei ollut suurempaa hyötyä ohjelmoinnin oppimisen kannalta. Jonkin toisen aihepiirin parissa menetelmä on todennäköisesti toimiva ja hyödyllinenkin. Menetelmän käyttö tuntui välillä jotenkin luonnottomalta ja turhalta, varsinkin kun sen seitsemää kohtaa yritettiin aluksi noudattaa liian kirjaimellisesti, eikä uskallettu “antaa tajunnan virrata”.

Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin tyytyväisyys siitä, että sain käytyä kurssin kunnialla loppuun. Kokemus oli todella avartava ja tajunnan räjäyttävä Kiitos siis assistenteille ja opiskelijatovereille ikimuistoisesta kurssista!

- Asta

Loppu.

Nyt kun mietin tänään loppuvaa kurssia, jonka tosin jätin ajatuksissani menneisyyteen jo jonkun aikaa sitten, ensimmäinen mieleen tuleva asia on sen työläys. Se vei syksyllä niin paljon aikaa, että melkein kaikki syksystä mieleen tulevat asiat liittyvät studio1:en. Silloin kun ei konkreettisesti puuhannut kurssin, lähinnä ohjelmointitehtävien parissa, oli vähintään ajatukset siinä. Konstruktoreita ja attribuutteja ja muita kamalia sanoja putkahti aina mieleen ja pilasi usein koko fiiliksen samalla. Koko ajan oli joku deadline puskemassa päälle ja koko ajan tuntui, että tipun vain enemmän kärryiltä. En heti alussa päässyt kunnolla mukaan ohjelmoinnin maailmaan, ja niin meni monet muut asiat syksyn edetessä ihan ohi. Kurssista meni maku siinä sähellyksessä, ja niin syntyi kovin negatiivisia tunteita ohjelmointia kohtaan..

Kurssiin on ahdettu aika paljon kaikkea erilaista asiaa, OLOista alun html-harjoitukseen ja tietysti hulluun koodaamiseen, sekä kaikkea muuta siitä väliltä. Ryhmätyötäkin löytyi melko paljon, mikä on ihan mukava asia, mutta mielestäni se ei oikein sovi ohjelmointiin. Siinä kun kohtaavat niin monet eritasoiset ohjelmointitaidot, että tasapuolinen työnjako ei oikein onnistu ja muutenkin homma menee kyvykkäimpien käsiin, sillä kaikkihan, myös nämä osaavimmat, haluavat työstä parhaan arvosanan. 

Osa monipuolisen kurssin tarkoituksesta sitten jäi vähän hämäräksi, mutta päätarkoitus taisi olla opettaa kaikille paljon Javaa.. Epäilemättä kurssi myös yhdistää ja luo yhteishenkeä phuksien keskuudessa, kun turvaudutaan toisiin ongelmissa ja ahdistuksessa, joten kurssin sijoittuminen tänne ensimmäiseen syksyyn on kiva asia. Vaikka sen takia välillä synkkinä hetkinä jo alanvaihtokin kävi mielessä. Silloin piti vain yrittää muistaa, ettei toista studio1:tä enää tämän jälkeen tule ja että onhan elämässä  vielä jotain muutakin.

Onneksi lopuksi tuli projekti, jonka ansiosta muistot kurssista ainakin vähän kaunistui. Projektissani sain aikaan paljon enemmän, mitä olin odottanut. Tuntui välillä, että mähän taidankin osata koodata! En siis ehkä olekaan viettänyt koko syksyä turhaan ohjelmoinnin parissa kärsien. On kiva, että kurssista jäikin käteen muutakin kuin opintopisteitä, joita tosin tulee ihan mukava määrä palkintona. Se, että on oppinut näinkin uutta ja ihmeellistä asiaa kuin ohjelmointia,  josta ei ole aikaisemmin tiennyt yhtään mitään, tuntuu aika kummalliselta. Varsinkin kun se tuntui käyvän niin nopeasti. On hienoa jättää kurssi taakse yhtä uutta taitoa ja monta kokemusta rikkaampana! Vaikka useimpia kokemuksia koneen äärellä en jääkään kaipaamaan, enkä eclipseä.

-Anu

Eins, zwei, drei… die Schlussfolgerung

Studio 1? Mitä se on? Kuulostaa joltain levy-yhtiöltä tai lasten muoviselta lelunauhurilta. Sellaiselta, johon nelivuotias, ilkikurinen pikkukakara sanelee salaa kirosanoja äidin selän takana. Ehei! Se on Informaatioverkostojen ihkaoma ohjelmointikurssi. Täällä sinäkin opit koodaamaan!

Studio 1 oli hankala kurssi. Jotain ehkä kertoo, että samaan aikaan järjestetty, opintopisteiltään lähes Studio 1 -kurssia (14 op) vastaava, C1-matematiikka (10 op) oli minulle huomattavan paljon helpompi, vähempitöisempi ja tuloksekkaampi.

En ole tottunut sellaiseen, että pitäisi kysellä koko ajan neuvoa – olen tottunut ratkaisemaan ongelmat omatoimisesti. Nyt kuitenkin tilanne oli se, ettei minulla ollut minkäänlaista tietopohjaa, saati sitten osaamista, ohjelmointiin liittyen. Tuntui, että niillä, jotka menestyivät kurssilla paremmin, oli lähes poikkeuksetta jonkinlaista aikaisempaa ohjelmointi-, www-sivujen teko- tai skriptaustaustaa. Vähintäänkin joku Java-, C++- tai VisualBasic-peruskurssi oli käyty vuonna n-1.

Oli vaikeaa suhtautua tähän uudenlaiseen tilanteeseen. Ensimmäiset Java-tehtävät olivat erittäin hankalia. Jopa niin hankalia, etten oikein näe vieläkään niissä täydelliselle aloittelijalle paljoa järkeä. Myöhemmin katseltuna nykyisillä koodausskillseillä ne toki näyttävät hilpeän yksinkertaisilta… Miten en tuotakaan ajatellut silloin? Mielestäni ykköstehtävä on nykyisellään untuvikkokoodarille aivan liian vaikea, mutta perusteet auttavasti hallitsevalle suhteellisen harmiton. Olisi pitänyt olla joku – kenties ohjelmointia ennestään tunteville vapaaehtoinen – ykköstehtävän laajuinen nollatehtävä, joka käytäisiin perusteellisesti yhdessä läpi luennonomaisesti – jotta perusasiat, kuten kielen syntaksi, tulisivat kaikille selväksi.

Alussa motivaatio oli ohjelmoinnin kanssa niin pahasti laskusuhdanteessa, että aloitin seuraavan Java-tehtävän aina edellistä myöhemmin – neljännen tehtävän taisin aloittaa kaksi päivää ennen DL:ää. Ohjelmointi oli painolasti ja puukko lihassa. Aaaargh! Vasta loppua kohden aloin löytää ohjelmoinnista iloakin. Tämä johtui osaltaan taitojen karttumisesta, mutta myös vapauksien laajenemisesta. En pitänyt muiden ajatusten aukikirjoittamista, mitä Java-kotitehtävät lähinnä olivat, kovin mielenkiintoisena. Kahdessa viimeisessä ohjelmointitehtävässä pääsi jo vähän soveltamaan, ja tietysti projektityöskentely oli täysin omilla harteilla.

Teoriatehtävissä purin ärtymystäni kuvankäsittelyohjelmaan. Sattuivat siitä jotkut assaritkin pitämään. Poikkeuksista viis, piirrän tähän krokotiilin! Esseet ja käsitekartat olivat periaatteessa ihan hauskoja kevennyksiä Java-tehtävien välissä – tai olisivat voineet olla, jos niiden suhteellinen painokerroin arvostelussa olisi ollut edes jollain tavalla järkevässä suhteessa työmäärään.

Entäpä sitten OLO-sessiot? Paljon hypetetty opiskelumenetelmä osoittautui paperitiikeriksi. Tiimityötä, paperilappuja ja tussitaulu (joka useimmiten lukittuna ilman avainta). Nice. Joskus jopa kuvaa läppäriltä ison TV:n näytölle. Kuulostaa trendikkäältä. Ammattitaitoiset assarit pelastivat kuitenkin paljon: asiantuntevia tietoiskuja oli ilo kuunnella. Ryhmätyöskentelykin on lähtökohtaisesti hyvä juttu, mutta tuntui siltä, että tällä kertaa paljon potentiaalia jäi käyttämättä… Roboturnaus ja irkkibottikin oli ja meni. Itse olin näissä aivan liian vähän mukana. Harmitti.

Kurssin tentti oli hyvä. Arvelin etukäteen, että se menisi turhaksi epäolennaisten metodien ja höppelispöön tenttaamiseksi API-kirjastosta. Koe oli jopa lähes nerokas (taputapu), ja juuri sellainen kuin sen on mielestäni hyvä olla: tarpeeksi perusteellinen, jotta Javan alkeet tulee testatuksi, mutta kuitenkin tarpeeksi haastava, jotta saadaan tasoeroja massasta esiin. Blogista sen verran, että siinä riittää henkilökunnalla paljon kehittämistä tuleville vuosille. Idea on hyvä.

Joululoma. On pimeää. Sataa lunta (…no ei oikeasti sada). Sitä oli jo pelätty ja odotettu: joulupyhien viihdyttäjä, energiajuomateollisuuden ylläpitäjä, ohjeajaltaan 80 tunnin koodauspläjäys. Tätä en mokaa. Olin jo päättänyt, että teen projektityön kunnolla – halusin näyttää (lähinnä itselleni), että osaan tarvittaessa koodata ihan kelvollisesti toimivan pikkuohjelman.

Projektityöskentely oli kaikin puolin mielekästä. Etenin suunnitelman mukaan ja kaikkiin ongelmiin löytyi ratkaisu. Sain myös visaisimpiin kysymyksiin lievitystä kurssin IRC-kanavalta. Projektin aikana mielenkiinto Javaa kohtaan kasvoi jopa niin paljon, että ihan vapaaehtoisesti tuli opiskeltua joitakin aihepiirejä kurssin ulkopuolelta.

En nyt kirjoita tähän loppukaneetiksi sitä monesti kuultua ”vähänx tää oli siisti juttu!” tai että ”selvisinpäs tästäkin, TJ0”. Studio 1:stä jäi ristiriitaiset tunnelmat: opin aivan mielettömästi suhteellisen lyhyessä ajassa ja koodasin tosikoleen tietsikkapelin, mutta olisin saanut kurssista varmasti paljon enemmän irti jos olisin osannut jonkinlaiset ohjelmoinnin aakkoset ennen kurssin alkua.

- Teemu

Epilogi

Nyt se on vihdoin ohi… (rumpujen pärinää) …studio1!! Kaikki esseet ja toinen toistaan epäselvemmät käsitekartat on palautettu, ohjelmointitehtävät on suoritettu hyväksyttävästi, robot ja botit on lähetetty maailmalle, kauhulla odotettu tentti meni kuin menikin läpi ja näiden sanojen myötä myös blogi-osuus alkaa olla kasassa! Jälkeenpäin, 14 opintopistettä viisaampana (?), on hyvä miettiä, mitä tästä kaikesta jäi käteen.

Koko syksyn ajan haaveili ja uneksi siitä ihanasta päivästä, jolloin tämä KAIKKI olisi viimein ohi. Nyt kun tuo päivä on vihdoin käsillä, ei olo olekaan aivan niin euforinen kuin etukäteen ajatteli – lähinnä tuntuu jotenkin tyhjältä. Kurssista ei ole vielä kulunut ihan niin pitkä aika, että siitä uskaltaisi puhua positiiviseen sävyyn, mutta uskon että jossain vaiheessa aika kultaa muistot, tässäkin asiassa. Jo nyt ajoittaiset mietteet kurssista ovat pelottavan lämpimät. Syksyn mittaan hyviä koodin parissa vietettyjä hetkiä tuntui olevan harvassa, vaikka niitäkin toki löytyi. Viime hetken paniikkikoodaukset muiden epätoivoisten kohtalotovereiden kanssa olivat välillä kaikessa surkeudessaan mitä parhainta ajanvietettä, ja ainakin niiden aikana pääsi tutustumaan muihin innokkaisiin pikku koodareihin. Kurssin loppusuoralla tuntuu hassulta ajatella kokonaista kevättä ilman ohjelmointia – kuluneiden kuukausien aikana elämä taisi pyöriä (surullista kyllä) lähestulkoon täysin Javan ympärillä.

Viikottaiset deadlinet, ryhmätyöt ja loputtomalta tuntuneet nullpointereitten metsästämiset aiheuttivat välillä lähes sietämätöntä stressiä kun aika, kiinnostus ja jaksaminen ei vain tahtonut riittää. Aika ajoin tuli eksyttyä erinäisten oppilaitosten abi-info –sivustoille etsimään opinahjoa, jonne paeta Javaa. Kauhulla odotetun joululoman ja sen mukanaan tuoman projektin myötä suhtautumiseni Javaan kuitenkin muuttui; jos nyt ei myönteiseksi niin ainakin ei-niin-negatiiviseksi. Hävettää myöntää monien angstisten ”enenääikinäkoodaa” –uhoamisten jälkeen, että ei studio1 ollutkaan niin kamala kuin miltä se alkukurssista tuntui.  

Paitsi kohtalaiset ohjelmointitaidot, on tämän puoli vuotta kestäneen Java-matkan aikana tarttunut mukaan paljon muutakin. Oma ajattelu on kehittynyt parempaan suuntaan, ajankäytön hallinta petraantunut, samoin kuin kyky työskennellä valtavan paineen ja kiireen alla. Näin jälkikäteen harmittaa ainoastaan se, että alkusyksystä oma motivaationi oli niin hukassa, etten heti alusta asti panostanut tähän työtä vaativaan kurssiin täysillä. Itse kurssissa ja sen käytännöissä useampikin yksityiskohta jäi kaivelemaan, mutta koska käsittelin niitä jo yhdessä portfoliovastauksessani, en enää listaa niitä tähän.  

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin iloinen siitä, että kävin kurssin nimeltä studio1 ja ennen kaikkea että selvisin siitä – lähes vammoitta.

-Ulla

Loppupuheenvuoro

Vihdoin ja viimein voi sanoa, että studio1 on loppumaisillaan!! Tätä hetkeä on odotettu jo syksystä lähtien. 14op:n mammuttikurssi, joka herättää ristiriitaisia tunteita itse kussakin. Onko studio1:n jälkeistä elämää edes olemassa? Niin kiinteästi tämä kurssi liittyi phuksisyksyyn, että en ole varma vastauksesta. Syksy koostui kolmesta kurssista: studio1:stä, matikasta ja tuotantotalouden peruskurssista. Varovaisesti arvioisin, että käytin neljä kertaa enemmän aikaa ensimmäiseen kuin kahteen viimeiseen yhteensä. Jokaviikkoiset deadlinet painoivat päälle ja ohjelmointitehtävien kanssa painiminen sai aikaan itkua ja ilon huudahduksia. Mielessä oli vain, että tämä kurssi on päästävä läpi hinnalla millä hyvänsä.

Mitä itse ajattelen kurssista? Jälkeenpäin sen voisi tiivistää muutamalla adjektiivilla: kamala, kiva! ja phukseja yhdistävä. Kurssi herätti minussa todella vastakkaisia tunteita riippuen päivästä. Välillä kirosanat kaikuivat ja kirjat lentelivät seinille, kun mikään ei onnistunut ja  ajattelin, etten ikäpäivänä tule saamaan tehtäviä valmiiksi ennen deadlinea. Oli aikoja, jolloin vihasin Javaa koko sydämeni pohjasta ja mietin, että onkohan tämä nyt se oikea opinahjo minulle. Vaikeuksien kautta voittoon! Onneksi oli myös hetkiä, jolloin onnistumisen riemu valtasi koko kehoni ja tuntui kuin olisin irtautunut ruumiistani. Oli aivan mahtavaa huomata, että minähän osaan ja p***ele minähän palautan tehtävän ajoissa, täysin valmiina. Koodaaminen oli parhaimmillaan kivaa ja antoisaa, en olisi viime kesänä voinut kuvitellakaan, että tulen sanomaan joskus noin. Niin siinä kuitenkin kävi. Onhan se studio1 mahtava kurssi jälkeenpäin ajateltuna. Lukuisat päivät ja illat, joita tuli vietettyä paniikissa phuksitovereiden kanssa koodatessa, loivat tietynlaista yhteishenkeä porukkaan.

Kurssin työläydestä voisi puhua yhtä sun toista. En lähde tässä kritisoimaan onko 14op liian vähän tästä kurssista. Käteen jäi vaikka mitä. Java-ohjelmoinnin perusteiden lisäksi koen oppineeni hiukan suunnitelmallisuutta ja ajankäytön hallintaa. Kurssi sai arvoisensa päätöksen itsenäisesti suoritetulla ohjelmointiprojektilla, jonka jälkeen jokainen voi varmasti sanoa osaavansa ohjelmoida javalla.

Kurssin sisältämät osa-alueet olivat kukin hyödyllisiä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Tärkeimpinä ja ehdottomasti opettavaisimpina pidin ohjelmointitehtäviä. Itse tekemällä asiat oppii ja tehtävät käsittelivät monipuolisesti tärkeimpiä Javan osa-alueita. Tehtävistä oli saatu jopa suhteellisen mielenkiintoisia, kiitos Jannen ja Villen (kai). Teoriatehtävät olivat vähän väkisin vääntämistä ja niistä saatu hyöty olisi voinut olla suurempikin. OLO-sessiot olivat mukavaa vaihtelua ja avasivat joitain ohjelmointiin liittyviä ongelmia ihan kiitettävästi. Tosin välillä “oloilu” oli hiukan epäaktiivista ja saatu hyöty ei kovinkaan merkittävää. Blogi toimi fiilisten purkajana sekä välineenä viestiä oloryhmän välillä. Hirveän hyödyllinen se ei ollut, eikä varmaan ollut tarkoituskaan. Ihan kiva lisä, johon purkaa tunteita ja joka toivottavasti kannustaa meidät kaikki kirjoittamaan joskus omaa blogia.

Voisiko kurssin toteuttaa paremmin tai olisiko jotakin muutettavaa? Pääpiirteittäin mielestäni kurssi on toimiva ja sen järjestäminen heti ensimmäisen vuoden syksyllä on perusteltua (paska heti pois alta, eiq). Muutama asia on, joihin haluaisin puuttua. Ensinnäkin alkuun tarvittaisiin mielestäni hiukan enemmän johdatusta ja vaikka pari ylimääräistä luentoa, jotta ohjelmoinnin aloittaminen ei olisi niin hirveän vaikeata. Toisekseen arvosteluperusteita voisi hiukan päivittää. Esseiden painoarvo on aivan liian matala ja se heijastuu suoraan motivaatioon. Blogilla taas on suhteellisen korkea painoarvo. Näitä kahta voisin jotenkin tasapainottaa.

Eclipse pysyy kiinni toistaiseksi. En osaa sanoa tulenko tarvitsemaan Javaa tulevaisuudessa, mutta en myöskään pakoile sen käyttöä. Menetetyn joululoman jälkeen koulu taas jatkuu, tällä kertaa ilman studio1:stä, eikä korvaavaa kurssia varmasti löydy vaikka hakimalla hakisi. Olen iloinen, että kurssi on ohi, mutta kaikesta huolimatta se oli ihan mukava kurssi. Kohti uusia haasteita ja kiitoksia OLO-ryhmällemme menneestä syksystä!!

-Olli