vielä projektistani

Tein tänään vielä loppuraporttia projektistani, joka oli muuten Palapeli, ja siinä miettiessäni sen toiminnallisuutta ja teknistä toteutusta en voinut muuta kuin tuntea iloa ja ylpeyttä saavutuksestani. Siitähän oli tullut paljon toiminnallisempi ja hienompi kuin olisin vielä viime vuonna osannut kuvitellakaan. Silloin epäilin, saisinko sitä edes toimimaan palapelinä, enkä ainakaan osannut odottaa, että saisin tehtyä myös kaikenlaisia lisätoimintoja. Eivät ne nyt niin mahtavia ole, mutta omilla taidoillani ihmettelen, miten sain ne aikaan. Lisäksi kun ottaa huomioon, että projektin tekeminen alkoi vasta tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna, eivät odotukseni olleet kauhean korkealla.

Palapelin teemana oli menneiden vuosien Hollywood-tähdet, joista löysin hienoja kuvia Palapeliin. Muutenkin pelistä tuli ulkoisesti ihan nätti, koska keskityin aika paljon graafiseen käyttöliittymään. Oli kiva suunnitella paperille, mitä haluan tehdä ja selkeytti kovasti, kun siihen kirjoitti, mitä komponentteja mihinkin tulee. Projekti ei ollut ollenkaan niin pelottava ja stressin partaalle ajava kuin mitä pelkäsin muiden juttujen perusteella. Se oli jopa kiva kokemus, ja sen aikana koin ehkä ensimmäisen kerran, että taidan osata sittenkin koodata.

-Anu

0 Kommentit to “vielä projektistani”



  1. Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti

Sinun pitää kirjautua järjestelmään ennenkuin voit kommentoida.